Kun logistiikka ratkaisee

Raiteille on tulossa ennätysmäärä raakapuuta

14.3.2018

VR Transpoint aikoo kuljettaa maaliskuussa enemmän raakapuuta kuin kertaakaan aikaisemmin. VR Transpointin johtaja Martti Koskinen luottaa, että tavoitteeseen päästään. Kuljetusjärjestelmää on parannettu, kaluston määrää on lisätty ja myös asiakkaat ovat osallistuneet aktiivisesti kuljetusten kehitystyöhön.

Vuonna 2017 VR Transpointin rautatielogistiikka kuljetti 38,4 miljoonaa tonnia tavaraa. Kasvua edellisvuoteen kertyi 6,2 prosenttia.

Osan kasvusta selittää viime vuoden aikana tapahtunut suhdannekäänne.

– Vielä tammikuussa 2017 puhuttiin siitä tavanomaisesta ennusteesta eli korkeintaan yhden prosentin talouskasvusta. Lopulta BKT kasvoi 3,4 prosenttia, ja vienti vielä enemmän. Kasvu heijastui heti myös meidän kuljetuksiimme, VR Transpointin johtaja Martti Koskinen sanoo.

Toinen tärkeä kasvun mahdollistaja on Koskisen mielestä ollut asiakkaiden aito halu tehdä yhteistä kehitystyötä.

– Asiakkaat ovat omalta puoleltaan lähteneet hakemaan aktiivisesti muutosta ja uusia ratkaisuja. Tiivistyneen asiakasyhteistyön ja strategisten kumppanuuksien ansiosta olemme päässeet kilpailukykyisiin ratkaisuihin, ja tätä kautta olemme saaneet paljon kuljetuksia raiteille. Määrät ovat kehittyneet loistavasti.

Kuljetusmatkat kasvavat

Myös metsäteollisuuden investoinnit ovat tuoneet raiteille uutta kuljetettavaa. Kaikki metsäjätit ovat investoineet Suomeen. Suurimman vaikutuksen on saanut aikaan Äänekosken uusi biotuotetehdas, joka käyttää vuodessa 6,5 miljoonaa kuutiometriä raakapuuta.

– Suurin osa puusta menee Äänekoskelle autoilla, koska he pyrkivät hankkimaan raakapuun mahdollisimman läheltä tehdasta. Tämä on johtanut siihen, että eteläisen Suomen tuotantolaitokset ovat alkaneet hankkia puuta kauempaa ja kehittää erityisesti Kainuun aluetta, jossa on paljon hakkuukypsää metsää. Koska Kainuu on melko kaukana, yhtiöt ovat alkaneet käyttää entistä enemmän junakuljetuksia.

Vuoden 2017 kuljetustilasto olisi vieläkin komeampi ilman lauhaa loppusyksyä. Etelä- ja Keski-Suomessa maa pysyi pitkään sulana eikä puuta saatu metsästä pois. Tuontipuustakaan ei ollut apua, sillä puun korjuuolot olivat Venäjällä vaikeat koko vuoden ajan.

Kun kelit kylmenivät, kuljetuksiin tuli kysyntäpiikki.

– Surkea syksy teki sen, että jouduimme loppuvuodesta myymään niukkuutta. Se ei tietenkään ole tarkoituksemme, Koskinen sanoo.

Ennätyksiä määrissä ja vaunukierrossa

Vuoden alusta alkaen raakapuuta on riittänyt raiteilla.

– Sesonki on nyt käynnissä. Tammikuussa on kuljetettu viikoittain ennätysmääriä raakapuuta ennätyksellisen hyvällä vaunukierrolla, kiitos asiakkaiden ja meidän yhteistyön. Asiakkaat ovat olleet erittäin joustavia omassa toiminnassaan. He ovat muun muassa järjestelleet lastausta ja purkua myös viikonlopuille. Nyt vaunut eivät seiso turhaan tehtaiden ratapihoilla – ne ovat käytössä koko ajan.

VR Transpoint on toteuttanut yhdessä asiakkaiden kanssa erilaisia kuljetusjärjestelmää tehostavia ratkaisuja kuten pendelijunia, joissa vaunut kulkevat mahdollisimman tehokkaasti suljetussa kalustonkierrossa ennalta suunniteltua reittiä lastaus- ja purkuaseman välillä.

– Pendeleissä vaunukierto tulee tehokkaaksi ja kuljetusmääriä saadaan kasvatettua. Pendelit ovat ehdottomasti tehokkain tapa kuljettaa raakapuuta rautateitse.

Yhteydenpitoa asiakkaisiin on lisätty entisestään.

– Joka viikko käymme keskusteluja kuljetustilanteesta. Muutokset kommunikoidaan asiakkaille kuljetussuunnittelun kautta. Jos yksi asiakas joutuu peruuttamaan junan, yhteyshenkilömme soittavat heti seuraavalla asiakkaalle ja tarjoavat sitä heidän käyttöönsä.

Kalustotilanteeseen on saatu parannusta. Joulukuussa tehtiin päätös saneerata 97 raakapuuvaunua kesäkuun loppuun mennessä. 30 kunnostettua vaunua on jo liikenteessä.

Tulossa hyvä vuosi

Vaikka tammikuu oli jo vilkas raakapuuliikenteessä, kasvu jatkuu. Haasteellisesta helmikuusta huolimatta VR Transpoint varautuu kuljettamaan maaliskuussa ennätysmäärän raakapuuta.

– Tavoite on kova, mutta ilman tavoitteita ei pääse huipputulokseen. Teemme kaikkemme, että saamme ajettua pyydetyn määrän. Sen eteen työskennellään, ja on hienoa nähdä, että myös asiakkaat tekevät parhaansa onnistumisen eteen.

Koskinen uskoo, että vuodesta 2018 tulee kaiken kaikkiaan hyvä vuosi. Metsäteollisuus lisää edelleen tuotantokapasiteettiaan, ja suhdannenousu hyödyttää myös metalliteollisuutta ja kemian teollisuutta.

– Näkymä alkaneelle vuodelle on oikein hyvä. Meidän kuormauslukujemme perusteella monelle teollisuusyritykselle voisi jo ennustaa kurssinousua, Koskinen naurahtaa.