Toimintaympäristö

Toimintaympäristö

Raideliikenne on tulevaisuuden kasvava toimiala ja elinehto Suomen kilpailukyvylle. Sitä kuitenkin rasittavat yksiraiteisuus ja rataverkon korjausvelka. VR Group toimii kilpaillussa ympäristössä ja varautuu henkilöliikenteen avautumiseen kilpailulle.

Kansainväliset megatrendit vaikuttavat kaikkien yritysten toimintaan. Digitalisoituminen ja sen mukanaan tuomat uudet palvelutarpeet, kaupungistuminen sekä ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen liittyvät toimintatapojen muutokset säätelevät yritystoimintaa nyt ja tulevaisuudessa. Megatrendit johtavat väistämättä siihen, että raideliikenne on tulevaisuuden toimiala. Raideliikenteen kasvu on välttämätöntä ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Raideliikenteen kasvu ja kilpailukyvyn kehittäminen edellyttävät pitkäjänteistä rataverkon investointiohjelmaa, järkevää investointihankkeiden priorisointia ja riittävää perusradanpidon rahoitusta. Raideliikenteen kilpailukyvyn kannalta on välttämätöntä investoida rataverkon välityskykyyn ja lisäkapasiteettiin. Samalla on varmistettava rautatieoperoinnin turvallinen kehitys.

Rataverkon omistaja Väylä saa rahoituksensa valtion budjetista, ja Väylän määrärahat määrittelevät raideliikenteeseen vaikuttavat radanrakentamisen ja kunnossapidon resurssit. Liikenne- ja viestintäministeriön asettama parlamentaarinen työryhmä on todennut, että liikenneverkon rahoitustasoa on nostettava. Työryhmän yksimielisen näkemyksen mukaan liikenneverkkoa tulee kunnossapitää ja kehittää pitkäjänteisesti sekä johdonmukaisesti valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman mukaisesti.

VR valmistautuu rautateiden henkilöliikenteen avautumiseen kilpailulle. VR:llä on vuoden 2024 loppuun asti voimassa oleva yksinoikeus rautateiden kaukoliikenteeseen, mutta liikenne- ja viestintäministeriö on ilmoittanut, että sen tavoitteena on nopeuttaa kilpailun avautumista. Juna kilpailee jatkuvasti muiden liikennemuotojen, erityisesti linja- ja henkilöautoliikenteen, kanssa.

Lähiliikenteen liikevaihdosta noin kaksi kolmasosaa syntyy Helsingin seudun liikenteen (HSL) ostoliikenteestä. VR ja HSL ovat solmineet lähiliikenteen hoidosta kesään 2021 asti voimassa olevan sopimuksen. Lähiliikenteen kilpailutuksen valmistelu jatkuu, ja se on tarkoitus ratkaista huhtikuussa 2020.

Suomen ja Venäjän välinen rautatieliikenne on vilkasta. Suomen rautateiden tavaraliikenteestä 40 prosenttia on Venäjän-liikennettä. Valtiosopimus Suomen ja Venäjän välisestä rautatieliikenteestä avasi idän tavaraliikenteen kilpailulle vuoden 2016 lopussa. VR Transpointin kotimaan tavaraliikenne on täysin avoin kilpailulle.