Maantieteellinen sijainti, pohjoisen talvi ja yksiraiteinen rataverkko

Liikenne Länsi-Eurooppaan edellyttää erikoiskalustoa ja lähes aina laivayhteyttä.

Yhteydet Venäjälle ovat sen sijaan hyvät muun muassa yhteisen raideleveyden ansiosta. Siksi Venäjä on VR Groupille kansainvälistymisen luonnollinen suunta.

Sääolosuhteet, kuten lumi, lämpötilan vaihtelut ja maan routiminen, on otettava huomioon esimerkiksi liikennöinnissä ja kalustohankinnoissa. Vaikeat talviolosuhteet, kuten runsas lumi ja pakkanen, heikentävät rataverkon liikennöitävyyttä ja vaikuttavat kalustoon.

 

Kalustopula ja rataliikenteen pullonkaulat

Lisäkaluston hankinta on nopealla aikavälillä mahdotonta

Matkustajaliikenne ja tavaraliikenne käyttävät samoja vetureita ja kuljettajia. Yhteiskäyttö lisää tehokkuutta ja vastaavasti sen purkaminen huonontaa tehokkuutta.

Moderni, nopea kaukoliikennekalusto on täydessä käytössä. Yhteiskäytön ansiosta nykykalusto riittää nykyisen liikenteen tarpeisiin. Lisäkaluston hankkiminen vie 2-3 vuotta.

Yksiraiteinen rataverkko ja Helsingin ratapiha ovat pullonkauloja

Suomen rautatieliikenne on keskittynyt vahvasti Helsinkiin saapuviin ja Helsingistä lähteviin matkoihin. Helsingin ratapihalle ei tällä hetkellä mahdu enempää junavuoroja suosittuina matka-aikoina.

Helsingin ratapihan toimivuutta parantavan hankkeen on määrä valmistua 2020. Vasta tämän jälkeen ruuhkatuntien liikennettä voi lisätä.

Suomen rataverkosta 90 prosenttia on yksiraiteista. Aikataulut on suunniteltava valtakunnallisesti, eikä junavuoroja voi vapaasti lisätä vilkkaimmilla reiteillä.

Junaliikenteen myöhästymisistä 37 % johtuu ratainfran häiriöistä.

Helsingin ratapihan ja muun rataverkon pullonkaulat on poistettava, jotta junavuoroja voidaan lisätä.

 

Suomessa on käytössä muusta Euroopasta poikkeava raideleveys. Tämä vaatii junaoperaattorilta erityistä kalustoa.

 

Suomen rautatieliikenne on Euroopan kärkikastia

 

Tavarakuljetusten rakenne muuttuu

Suomessa on perinteisesti ollut paljon raskasta perusteollisuutta, mikä suosii junakuljetuksia.

Junaliikenteen osuus kaikesta Suomen tavaraliikenteestä on ollut enemmän kuin EU-maissa keskimäärin. Rautateiden asemaa kuljetussektorilla on pidetty vankkana pitkien välimatkojen ja teollisuuden rakenteen takia.

Teollisuudessa rakennemuutos on vaikuttanut väistämättä VR Transpointin toimintaan. Esimerkiksi metsäteollisuudessa tapahtuneet muutokset, kuten sisämaan paperitehtaiden sulkeminen, ovat vähentäneet sekä raakapuun että lopputuotteiden kuljetuksia. Vaikutuksia on ollut myös yhdistettyjen runkokuljetusten kannattavuuteen.

Logistiikka-asiakkaiden tarpeet muuttuvat muutenkin, kun esimerkiksi tavaraliikenteen kertakuljetuskoot ovat pienentyneet ja kuljetusmatkat lyhentyneet. Venäjän ja Baltian satamien kehittämisellä voi olla muutosvaikutuksia Suomen transitokuljetuksiin. Euroopan talouden epävakaa tilanne lisää epävarmuutta kuljetusmarkkinoilla.

VR Group on vastannut omilla toimillaan markkinatilanteen ja asiakkaiden tarpeiden muutoksiin. Nyt asiakkaat voivat muun muassa saada helpommin sekä rauta- että maantieliikenteen kuljetuspalveluja yhdestä paikasta. VR Transpoint on kasvattanut tavaraliikenteen junakokoja, mikä vaikuttaa edelleen kuljetusten tehokkuuteen. Liian lyhyiden junien ajaminen on kannattamatonta.