• Hallintoneuvosto
  • Riskienhallinta
  • Sisäpiirihallinto
  • Tilintarkastus
  • Sisäinen tarkastus
  • Palkitseminen
  • Yhtiöjärjestys
  • VR Kaupunkiliikenne
  • Kiinteistöt
  • Dr19-veturi
  • Tapahtumia aikajanalla
  • Hankinta
  • Konduktööriksi
  • Sijoittajalle
  • Konsernin liikevaihto, tulos ja rahoitusasema

    Vuosi 2013 oli VR-konsernille taloudellisesti hyvä vuosi. Vertailukelpoinen liikevaihto kehittyi positiivisesti edellisvuodesta ja liiketoiminnan tulos parani huomattavasti. Matkustajaliikenne, logistiikka ja infra paransivat kaikki vertailukelpoista liikevoittoaan.

    Konsernin liikevaihto vuonna 2013 oli 1 421,2 miljoonaa euroa (1 437,8 milj. € vuonna 2012). Vertailukelpoisuutta vuoteen 2012 heikentää logistiikkadivisioonan 1.10.2012 toteutunut kappaletavaraliiketoiminnan myynti sekä alkuvuonna myydyt pienemmät ulkomaantoiminnot.

    Vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi 6,3 prosenttia vuodesta 2012. 

    Junaliikenteen asiakkaiden ostokäyttäytymisessä on tapahtunut selkeä muutos, ja itsepalvelukanavien eli verkkokaupan ja lippuautomaattien osuus myynnistä kasvoi kertomusvuonna voimakkaasti. Junalippujen hinnoittelu muuttui kesäkuun 2013 alussa. Junavuorojen hinnoittelu pohjautuu nykyisin enemmän kysyntään, ja samalla VR lisäsi tarjous- ja kampanjahintaisten matkojen määrää läpi vuoden. Uudistukset koskivat kotimaan kaukoliikennettä.

    Matkustajaliikenteen liikevaihdon kehitys oli vahvaa. Siihen vaikuttivat onnistuneet markkinointija hintakampanjat, jotka nostivat markkinaosuutta etenkin pitkillä reiteillä. Koko vuoden liikevaihto oli 568,0 miljoonaa euroa (548,2 milj. €). Liikevaihto kasvoi vuoden aikana 3,6 prosenttia, johon sisältyy junaliikenteen liikevaihdon kasvua 3,3 prosenttia ja linja-autoliikenteen kasvua 8,6 prosenttia. Linja-autoliikenteen kasvussa näkyy menestys pääkaupunkiseudun paikallisliikenteen tarjouskilpailuissa.

    Matkustajaliikenteessä tehtiin 98,4 miljoonaa matkaa vuonna 2013, kasvua vuoteen 2012 verrattuna oli 3,0 prosenttia. Junaliikenteen matkat pysyivät edellisvuoden tasolla (69,3 miljoonaa matkaa), autoliikenteen matkat kasvoivat 11,1 prosenttia. Ravintolapalveluita junissa ja asemilla tarjoavan Avecran liikevaihto laski 1,9 prosenttia ja oli 34,0 miljoonaa euroa (34,6 milj. €).

    VR-konsernin logistiikan kuljetukset koostuvat lähes kokonaan kemiallisen ja mekaanisen metsäteollisuuden sekä metalli- ja kemianteollisuuden raaka-aineista ja tuotteista. Logistiikan kokonaiskuljetukset vuonna 2013 olivat 42,1 miljoonaa tonnia. Rautatielogistiikan kokonaisvolyymit nousivat 3,3 prosenttia edellisvuodesta.

    Venäjän merkitys rautateitse tapahtuvaan tavaraliikenteeseen on merkittävä. Yli kolmannes kuljetuksista on Venäjän rajan ylittävää tuonti-, vienti- ja transitoliikennettä, joka kasvoi vuoden 2013 aikana noin 20 prosenttia.

    Logistiikan liikevaihto oli 441,9 miljoonaa euroa ja laski 18,8 prosenttia vuodesta 2012 (544,2 milj. €). Lasku johtuu kappaletavaraliiketoiminnan myynnistä. Vertailukelpoinen liikevaihto pysyi vuoden 2012 tasolla, mitä voidaan pitää hyvänä suorituksena vallitsevassa taloudellisessa tilanteessa. Rautatielogistiikan liikevaihto kasvoi 1,0 prosenttia, mutta autoliikenteen liikevaihto laski 48,9 prosenttia edellisvuoteen verrattuna johtuen vuonna 2012 myydystä kappaletavaralogistiikasta.

    Autoliikenteen vertailukelpoinen liikevaihto laski 4,6 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Logistiikka kirjasi vuoden 2013 tulokseen 2,8 miljoonan euron kuluvarauksen Talvivaaran taloudelliseen riskiin liittyen. 

    Infran liikevaihto kasvoi erittäin voimakkaasti vahvan tilauskannan siivittämänä. Liikevaihto oli 340,3 miljoonaa euroa ja kasvoi siten 24,2 prosenttia vuodesta 2012 (273,9 milj. €). Liikevaihdon kehitys oli erityisen positiivista rakentamisen liiketoiminnassa. 

    Konsernin liikevoitto oli 70,6 miljoonaa euroa (52,4 milj. €) ja tilikauden voitto 65,3 miljoonaa euroa (38,8 milj. €). Tilikauden liikevoittoon sisältyy omaisuuden myyntivoittoja, joiden vaikutus liikevoittoon oli 19,0 miljoonaa euroa (36,0 milj. €). Kertaluontoisista eristä puhdistettu operatiivinen liikevoitto parani vuodesta 2012 lähinnä tehostamistoimenpiteiden ansiosta.

    Konsernin rahoitusasema säilyi koko tilikauden vahvana. Likvidit varat olivat vuoden lopussa 265,3 miljoonaa euroa (207,0 milj. €). Tilinpäätöshetkellä VR-Yhtymällä ei ollut liikkeelle laskettuja yritystodistuksia.

    Konserni ei maksanut osinkoja vuodelta 2012.

    Liitetietojen kohdassa [24] on esitetty muut tunnusluvut.

    Oma pääoma

    Yhtiöllä on 2 200 000 osaketta. Yhtiön osakepääoma on 370 013 438,22 euroa.