• Hallintoneuvosto
  • Riskienhallinta
  • Sisäpiirihallinto
  • Tilintarkastus
  • Sisäinen tarkastus
  • Palkitseminen
  • Yhtiöjärjestys
  • VR Kaupunkiliikenne
  • Kiinteistöt
  • Dr19-veturi
  • Tapahtumia aikajanalla
  • Hankinta
  • Konduktööriksi
  • Sijoittajalle
  • Hallituksen valiokunnat

    Hallitus on muodostanut keskuudestaan tarkastusvaliokunnan ja henkilöstövaliokunnan. Valiokuntien toimikausi on yksi vuosi. Toimikausi alkaa VR-Yhtymä Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen jälkeen tapahtuvasta valiokunnan nimeämisestä ja kestää seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka.

    Valiokunnat kokoontuvat 4–7 kertaa vuodessa. Valiokuntien työjärjestykset ovat hallituksen vahvistamat, ja valiokunnat raportoivat työstään hallitukselle.

    Tarkastusvaliokunta

    Valiokunta keskittyy erityisesti taloudellista raportointia ja valvontaa koskevien asioiden valmisteluun hallituksen käsittelyä varten. Lisäksi valiokunta huolehtii yhteydenpidosta tilintarkastajiin ja sisäiseen tarkastukseen.

    Tarkastusvaliokunnan tehtävänä on muun muassa:

    • käsitellä vuotuinen budjetti;
    • seurata laskentaperiaatteita ja niiden muutoksia
    • perehtyä olennaisiin kirjanpitoon ja taloudelliseen raportointiin liittyviin kysymyksiin, erityisesti luonteeltaan monimutkaisiin, poikkeuksellisiin ja harkinnanvaraisuutta sisältäviin järjestelyihin ja liiketoimiin, joilla voi olla merkittävä vaikutus VR-konsernin tuloskehityksestä ja taloudellisesta asemasta syntyvään kuvaan
    • seurata taloudellisesti merkittävien ja pitkäkestoisten investointien toteutumista ja rahoitusta 
    • seurata yhtiön sisäisen valvonnan, sisäisen tarkastuksen ja riskienhallinnan tehokkuutta sekä valmistella corporate governance ohje tältä osin;
    • sisäisen tarkastuksen toimintaohjeen ja toimintasuunnitelman hyväksyminen, tarkastusraporttien käsittely ja yhteydenpito sisäiseen tarkastukseen;
    • seurata tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen lakisääteistä tilintarkastusta;
    • arvioida lakisääteisen tilintarkastajan tai tilintarkastusyhteisön riippumattomuutta ja erityisesti oheispalvelujen tarjoamista tarkastettavalle yhtiölle;
    • käydä yhdessä johdon ja tilintarkastajien kanssa läpi tilintarkastuksen tarkastussuunnitelma sekä suoritetun tilintarkastuksen perusteella esiin tuodut havainnot ja varmistaa esiin tulleiden asioiden asianmukainen käsittely.
    • seurata yhtiön ja konsernin taloudellista tilannetta (välitilinpäätökset);
    • taloudellisen raportoinnin kuten osavuosi- ja vuosikatsausten sekä tilinpäätöstiedotteiden läpikäynti;
    • seurata yhtiön lähipiiriensä kanssa tekemiä liiketoimia ja niihin mahdollisesti liittyviä eturistiriitoja;
    • tarkastaa tarvittaessa yhtiön kannalta taloudellisesti merkittävät oikeudenkäynnit ja muut oikeudelliset asiat;
    • seurata yhtiön tietojärjestelmien tietoturvaan liittyviä riskejä ja muita olennaisia kysymyksiä
    • tilintarkastajan valintapäätöksen valmistelu; ja
    • huolehtia muista hallituksen sille erikseen asettamista tehtävistä.

    Hallitus valitsi 15.5.2014 tarkastusvaliokunnan jäseniksi seuraavat henkilöt: Antti Mäkelä (pj.), Riku Aalto, Maija Strandberg ja Tuija Soanjärvi. Vuonna 2014 tarkastusvaliokunta kokoontui yhteensä kuusi kertaa ja jäsenten keskimääräinen osallistumisaste oli 92 prosenttia.

    Henkilöstövaliokunta

    Henkilöstövaliokunta keskittyy yhtiön toimitusjohtajan ja muun johdon sekä henkilöstön palkitsemisjärjestelmien kehittämistä koskevien asioiden sekä keskeisten nimitysasioiden valmisteluun hallituksen käsittelyä varten.

    Valiokunnan tehtävänä on muun muassa:

    • yhtiön toimitusjohtajan palkkauksen ja muiden etuuksien valmistelu;
    • konsernin johtoryhmään ja muuhun johtoon kuuluvien henkilöiden palkitsemisasioiden valmistelu;
    • toimitusjohtajan, konsernin johtoryhmän jäsenten ja tarvittaessa myös muiden avainhenkilöiden nimitysasioiden valmistelu;
    • yhtiön palkitsemisjärjestelmiä koskevien asioiden valmistelu; ja
    • muista hallituksen sille erikseen asettamista tehtävistä huolehtiminen sekä valiokunnan päättämässä laajuudessa muiden henkilöstöä koskevien asioiden kuten henkilöstön ja esimiestyön kehittämisen, seuraajasuunnitelmien ja työturvallisuuden kehittämisen käsittely.

    Hallitus valitsi 15.5.2014 henkilöstövaliokunnan jäseniksi seuraavat henkilöt: Hannu Syrjänen (pj.), Christer Granskog, Liisa Rohweder ja Jarmo Kilpelä.

    Vuonna 2014 henkilöstövaliokunta kokoontui yhteensä kuusi kertaa, ja jäsenten keskimääräinen osallistumisaste oli 96 prosenttia.