• Hallintoneuvosto
  • Riskienhallinta
  • Sisäpiirihallinto
  • Tilintarkastus
  • Sisäinen tarkastus
  • Palkitseminen
  • Yhtiöjärjestys
  • VR Kaupunkiliikenne
  • Kiinteistöt
  • Dr19-veturi
  • Tapahtumia aikajanalla
  • Hankinta
  • Konduktööriksi
  • Sijoittajalle
  • Vuosiraportin rajaukset ja lähteet

    Tavoite

    Vuosiraportin tavoitteena on antaa lukijalle tasapainoinen kuva konsernin toiminnasta vuonna 2014. Vuosikertomus kertoo VR Groupin liiketoiminnan merkittävistä tapahtumista ja konsernin taloudellisesta tuloksesta. Vuosikertomus kuvaa myös konsernin vastuullisen toiminnan sitoumuksia ja periaatteita sekä saavutettuja tuloksia ja tulevaisuuden näkymiä.

    Aikaisemmin julkaistut raportit

    VR Group on julkaissut tätä ennen viisi vuosiraporttia vuosina 2009–2013 sekä kolme vastuuraporttia vuosilta 2005, 2007 ja 2008. Sitä ennen konserni on julkaissut ympäristöraportin joka toinen vuosi vuodesta 1998 alkaen. Vuosikertomus julkaistaan vuosittain.

    Kohderyhmät

    VR Groupin vuosiraportti on tarkoitettu kaikille konsernista kiinnostuneille. Verkkoraportin eri osioista löytyy eri sidosryhmiä kiinnostavaa tietoa. Monet raportin osa-alueet on suunnattu ensisijaisesti päättäjille, viranomaisille ja konsernin yritysasiakkaille.

    Vuosiraportti 2014 julkaistaan sähköisessä muodossa VR Groupin internet-sivuilla suomeksi ja englanniksi.

    Rajaukset ja laskentarajat

    Vuosiraportin tiedot ovat tilikaudelta 2014. Vuosiraportti kattaa kaikki VR Groupin liiketoiminnot. 

    Vastuullisuuden tunnusluvuissa ei ole mukana maantielogistiikan tai infran kansainvälisiä toimintoja. Matkustajaliikenteeseen kuuluvista Pohjolan Liikenteestä ja Avecrasta, logistiikkaliiketoiminnan maantielogistiikasta sekä infrarakentamisesta raportoidaan vastuullisuuden tunnusluvuissa ne tiedot, jotka voidaan kerätä tällä hetkellä käytössä olevilla järjestelmillä. Tämä ei vaikuta olennaisesti konsernin ja tytäryhtiöiden tietoihin tai niiden vertailukelpoisuuteen.

    Ympäristötunnusluvuissa on mukana vain konsernin Suomen toimintojen tiedot. 

    VR Groupin vuosiraportissa alihankkijoiden toimintoja koskevia tietoja ei raportoida. Ainoastaan polttoaineen kulutusluvuissa on mukana maantielogistiikan alihankkijoiden käyttämä polttoaine, koska valtaosa maantielogistiikan liikenteestä tapahtuu alihankkijoiden kalustolla.

    Vuosiraportissa ei käsitellä Liikenneviraston tai Liikenteen turvallisuusviraston toimialueelle kuuluvia asioita, kuten valtion rataverkkoa tai sen kehittämistä ja ylläpitoa.

    Lähteet

    Vuosiraportin tietojen kokoamiseen osallistuu suuri joukko henkilöitä useilta VR Groupin liiketoiminta-alueilta sekä vastuullisuuden eri osa-alueilta. Työtä ohjaa raportoinnin koordinointiryhmä. Vuosiraportti esitellään konsernin hallitukselle ja hallintoneuvostolle.

    Vuosiraportin tiedot on kerätty useista lähteistä.

    • Taloudellisen vastuun tiedot perustuvat tilintarkastettuun ja vahvistettuun tilinpäätökseen.
    • Henkilöstöä koskevat tunnusluvut perustuvat konsernin henkilöstötilastoihin.
    • Turvallisuuden tunnusluvut perustuvat VR:n sisäisen turvallisuusraportointijärjestelmän (TUTTI) tietoihin. 
    • Ympäristöluvut perustuvat energian kulutuksen ja jätteiden osalta osin toimintayksiköiltä kerättyihin seurantatietoihin ja osin toimittajien raportteihin ja laskutukseen. Liikenteen päästötietojen laskennassa on käytetty VTT:n Lipasto-laskentamallin tietoja. Sähkön alkuperä ja sähköntuotannossa käytettävät energialähteet perustuvat sähkön toimittajien tietoihin.

    Johtamista on kuvattu vastuualuekohtaisissa toimintapolitiikoissa ja -ohjeissa. Määrittelyjä on muun muassa yhtiökohtaisissa toimintajärjestelmissä, ympäristöjärjestelmässä, rautatieturvallisuuden sekä työturvallisuuden johtamisjärjestelmissä ja tietoturvallisuuden hallintajärjestelmässä. Tarkemmat tiedot järjestelmistä löytyvät erillisistä taulukoista raportin viiden vastuullisuusteeman yhteydestä.

    Vastuullisuusraportoinnin viitekehyksenä on sovellettu Global Reporting Initiativen (GRI) G4-ohjeistoa. VR Group on oman arvionsa mukaan soveltanut raportointiohjeita Core-tason mukaisesti. Vuoden 2014 raporttia ei ole varmennettu.